[Hakemistoon]
Mascan vaellus, Teneriffa
Näkymä Mascan laaksoon, josta vaelluksemme alkoi. Kylä näkyy keskellä noin 500 metriä alempana.
Aurinko paistoi pilven lomasta Mascan hampaaseen, ja mantelipuut kukkivat etualalla.
Vaeltajat lähdössä reitille vaihtelevassa varustuksessa.
Vaellus on alkanut, edessä 8 km matka merelle, ja pudotusta 600 metriä.
Lenkki sillantakaa, edustalla vesiallas.
Tämä oli viimeinen mahdollisuus luovuttaa ja palata takaisin; kukaan ei kääntynyt :-)
Mascan hammas alempaa nähtynä.
Rotkossakin on porrasviljelmiä, ja mantelipuita.
Hiljalleen seinämät kohoavat yhä korkeammiksi ja vaeltajat kutistuvat :-)
Seinämässä näkyy Francon kanaali, vesijohto kuivaan etelään, jota rakennettiin suurella vaivalla Francon aikaan.
Kolme tornia. Vaeltajat tornien juurella ovat kuin muurahaisia.
Keskimmäisen tornin nokalla kasvoi Kanarian lohikäärmepuu.
Rotko alkaa tosissaan kapenemaan, ja kaartumaan jopa sisäänpäin.
Pilvet hyväilevät jyhkeitä kalliopilareita.
Välillä laskeutuminen pitkin puron uomaa vaati sekä käsiä että jalkoja.
Nyt rotko näyttää sulkeutuvan kokonaan.
Mutta vesi on kaivertanut luolan jota myöten pääsemme läpi.
Opas kertoo tarkat paikat jaloille ja käsille...
Mammutin kärsä kalliossa.
Mammutin jälkeen rotko tekee hiusneulakaarteen, ja joudumme hieman nousemaankin.
Mutkan ohi päästään vain vesijohdossa roikkuen.
Viimeisiä kiipimisiä ennen merta.
Maasto tasaantuu ja vuoret, joiden läpi tulimme, näyttävät läpitunkemattomilta.
Vene odottaa laiturissa... emme kuitenkaan lähde vielä ensimmäisellä veneellä, vaan jäämme ottamaan aurinkoa seuraavaan veneeseen.
Venettä ei kiinnitetä laituriin, vaan mukaan pitää hypätä keulasta...
[Hakemistoon][Päähakemistoon]
Photography Copyright © 1999-2006 Jari Karjala [www.jpkware.com]
Album generated with JPhotoAlbum.