[Hakemistoon]
La Palma, Kanarian saarten risteily
Päivän noustessa lähestyimme Santa Cruz de Palmaa. Pilvet roikkuvat vuorten huipuilla pöytäliinan tavoin (aivan kuin Kapkaupungin Pöytävuorella).
Näkymä satamaan josta lähdimme bussilla vaellusretkelle vuorille.
Matkalla pysähdyimme katselemaan maisemia.
Syvän rotkon ylittää kaukaisuudessa silta jonka yli kohta ajaisimme.
Alunperin eteläafrikkalainen Paratiisilinnun kukka on levinnyt myös Kanarian saarille.
Joulutähdet kasvavat Kanarialla villeinä, ja niitä pidetään melkeinpä rikkaruohoina.
Vaelluksemme laakeripuumetsään lähtee rotkon pohjalta.
Vaelsimme hyväkuntoista, mutta varsin jyrkkää polkua laakeripuiden seassa.
Vaelluksen korkeimmalta kohdalta oli hyvät näköalat alas rotkoon, jossa lähtöpaikalla olleen talon tiilikatto siintää pienenä kellanruskeana täplänä keskellä alhaalla. Ylempänä keskellä erottuu myös iso yksinäinen Kanarian mänty matalamman laakeripuun keskellä.
Vastakkaisessa suunnassa on meri ja pieni kaupunki jonne vaelluksemme päättyisi.
Kaukaisuudessa siintää myös Teneriffan Teide pilvien yläpuolella, vaikka välissä onkin kymmeniä kilometreja merta.
Sitten olikin aika alkaa laskeutuminen meren rantaan.
Ennen kyläläiset kulkivat vuorille pitkin tällaisia suoria kivettyjä rännejä. Kylien välillä kuljettiin vuorten huipuilla kulkevia polkuja myöten.
Banaania terassiviljelmillä rotkon rinteillä.
Lisää viljelmiä ja hieno talo.
Banaaniterttu muodostumassa banaanin kukinnosta.
Vaellus loppui rantakaupungin kirkolle.
Komea puun kukinto lähikuvassa.
Santa Cruzin satamaan avattiin tori sunnuntainakin, sillä satamassa oli useita isoja risteilyaluksia.
Talojen parvekkeet olivat koristeellisia.
Kaupunkinäkymiä kirkon kupeella.
Illalla pilvet alkoivat vyöryä alas vuorilta, olikin jo aika lähteä takaisin kohti Gran Canariaa.
Varsin aaltoilevan yön jälkeen saavuimme jälleen Las Palmasiin, jossa oli sateista ja myrkyistä. Sää tosin kirkastui vielä ennen kotilennon lähtöä.
[Hakemistoon][Päähakemistoon]
Photography Copyright © 1999-2006 Jari Karjala [www.jpkware.com]
Album generated with JPhotoAlbum.